Lahjoituksen aika

HUI!! Tänään on se päivä kun astelen vastasyntyneiden teho-osastolle viemään aikaan saamiamme lahjoituksia pienille. Siitä on nyt reilu vuosi kun astelin niillä käytävillä viimeksi, vuosi ja kolme kuukautta kun kävelin ulos siltä osastolta elämä miljoonina palasina. Eteenpäin ja taaksepäin on menty, mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Silloin suljien entisen elämän oveni. Minua jännittää aivan suunnattomasti, mutta vielä ei paljoa ainakaan ahdista. Minulla on tunne, että menisin Töyhtiäisen luokse. Se on pelottava tunne, koska todellisuus kun siellä iskee niin pelkään kuinka mielenterveyteni kestää sen. Olen ajatellut myös kauhukuvia, että marssin meidän huoneeseen etsimään Töyhtiästä ja varastan vielä siellä olevan pienokaisen. Tai sitten muuten vain sekoan ja joudun psykiatrianosastolle. Nämä sellaisia äärimmäisiä pelkokuvia, todellisuudessa varmasti romahdan alas, mutta omin jaloin kävelen sieltä ulos. Toivon mukaan meneminen antaa kuitenkin minulle palan jotain hyvääkin, ainakin tuntuu tärkeälle nähdä hoitajat. On myös tärkeää päästä antamaan nuo pienet peitot, myssyt ja sukat niitä oikeasti tarvitseville ja päästä antamaan pala jotain hyvää vanhemmille. Jos edes yhden pienen saamme lämpimäksi ja yhdet vanhemmat edes vähän toivekkaaksi on meidän yhteinen projekti saavuttanut jo paljon.

Vielä muutama tunti ja sit mennään!