Ajatukseni runoin

Joskus nuorenpana kirjoitin aika paljonkin runoja ja novelleja, nuoruuden tuskia ja ajatuksia niihin purin. Jossain vaiheessa kirjoittaminen kuitenkin jäi, mutta lapseni kuoleman jälkeen aloin kirjoittamaan uudestaan runoja. Oikeastaan se oli ensimmäinen keino yrittää purkaa ajatuksia ja tuskaa ennen tätä blogin aloitusta. Olen kuitenkin jatkanut kirjoittamista, vaikka aloitin tätä blogia kirjoittaa. Runot ovat minulle juuri sellaisia kunkin hetken tuntoja, sitä synkimpää ikävää, ne ovat niitä syvimpiä ajatuksiani. Runot muodostuvat yleensä niinä kaikista heikoimpina hetkinä, niinä hetkinä kun välillä tekisi mieli luovuttaa. Vähintään tekisi mieli huutaa, parkua, itkeä ja raivota, vaikka teen kyllä kaikkea tuotakin.

Ensimmäistä runoa haluan vähän aukaista, se on itselleni se tärkein runo. Olen kirjoittanut sen vain muutama päivä lapseni kuoleman jälkeen. Siitä huokuu rakkaus lastani kohtaan, kaipaus, tuska ja suuri toive, että lapseni olisi nyt kauniissa ja kivuttomassa paikassa. Teimme hautajaisiin muistokirjan, valokuvakirjan lapseni elämästä, tämä runo on kirjoitettu myös kirjan viimeiselle sivulle. Tämä runo on minun muistokirjoitus lapselleni.

Äidin syli tyhjä, 

isän aarre häveyksissä.

Koski kättä enkelten,

kutsuivat he luoksehen.

Ottakaa lapseni hellään huomaan,

kertokaa kuinka paljon häntä rakastaa

äiti ja isä päällä maan.

Silkki poski, pellavapää

muistoihin sä aina jäät.

Oli taival meidän yhteinen

liian lyhyt hentoinen.

-----------

Tyhjällä kukkulalla minä istun,

maailma on muuttanut värinsä.

Suru ulvoo pimeässä,

kaipaus kaikuu kaislikossa.

Tuska on repinyt puut riekaleiksi.

Armoa ei ole annettu.

-----------

Hiljaa syliini sinut suljen,

vielä hetken minä vierelläsi kuljen.

Kerron kuinka rakastan,

hiljaa syliini nukahdat.

En tahtoisi vielä irti päästää,

en tahtoisi yhteistä matkaa tähän jättää.

Hyvää yötä maailma ja silmäsi suljet,

siinä henkäyksessä sinä taivasmatkaa jo kuljet.

-----------

Kuuletko kuinka kaipaan,

näetkö kuinka ikävöin.

Näytä merkki iltatuulessa,

aamukasteessa pihapuun.

Tiedäthän kuinka paljon rakastan.

Olethan tässä, aamun hämärässä ja

illan tullen viereeni nukahdat.

Odothan minua, olethan pääskyn selässä vapaana tuulen.

Saanhan vielä sinut syliini sulkea,

sateenkaarisillan rakennat, sitä pitkin voin luoksesi kulkea.

-----------

Ikävä vyöryy päälleni puristaen rintaa, kuristaen kaulaa.

Katson kuviasi kaivaten, äidin oma pikkuinen.

Menen askeleen eteenpäin ja

kymmenen taaksepäin.

Jos yhden toiveen saisin vain esittää,

tule takaisin ja tänne jää.

-----------

Olet minun syksyni, olet sen kaikissa väreissä.

Olet syystuuleni joka koskettaa ihoani.

Olet metsän pieni sieni, joka kasvaa minun kyyneleistäni.

Olet syksyn punainen marja, jonka poimin talteen ikuisesti.

Olet minun syksyni, kaunis, olet sen kaikissa väreissä.