Sekametelisoppa
Kylläpä taas on mielenpäällä niin monta asiaa ettei meinaa perässä pysyä. Yölläkin nään jo niin sekavia unia, että tuntuu ettei aivot lepää edes silloin. Onneksi sentään nukun edes. Syksyn osalta koulu on nyt taputeltu ja tentit tentitty, tänään vielä pitää kerhoa koululaisille ja se olisi sitten syyslukukausi siinä. Ihan ei koulu jutuistakaan eroon pääse, olisi nimittäin pitkä essee kirjoitettavana tammikuun alkuun mennessä.
Ensi viikko on vapaa, silti on paljon puuhaa edessä. Ensi viikolla oli tarkoitus tehdä lahjoitus vastasyntyneiden teho-osastolle ja vielä olisi peittoja sekä myssyjä tehtävänä. Tuo lahjoitus on muutenkin nyt paljon mielessä, pelottaa suunnattomasti astella teholle uudestaan. Pelkään, että ryntää meidän perhehuoneeseen etsimään Töyhtiäistä. Tai pahimmassa tapauksessa romahdan sellaiseen pisteeseen, että siitä vaikea nousta. Kaiken tämän uhalla minun on tehtävä se, koen suorastaan pakottavaa tarvetta siihen. Parhaimassa tapauksessa tämä antaa minulle paljon ja on jokin askel eteenpäin. Odotan myös kovin näkeväni Töyhtiäisen omahoitajia, jotenkin tuntuu, että heissä on pala Töyhtiäistä. Ei nimittäin ole montaa ihmistä jotka ovat saaneet nähdä Töyhtiäisen ja tutustua häneen.
Lisäksi se joulu kolkuttaa jo ovella, en ole varma millä mielin siihen astun. Yritän ajatella, että se olisi päivä muiden joukossa pienellä ekstralla. Silti takaraivossa kolkuttaa ihanteelinen yhteinen perhejoulu Töyhtiäisen kanssa, jota me ei koskaan tulla saamaan. Joulu ei vaan koskaan tule olemaan enää samanlainen, siitä aina puuttuu iso aukko. Niin kuin koko meidän muustakin elämästä. Nämä pyhät vaan korostavat tuota aukkoa, joka pyhien aikaan on loputon kuilu.
Jotta soppa olisi entistä sekavampi, heti joulun jälkeen pitäisi minun mennä töihin. Menen siihen toimipisteeseen jossa olin keväällä, mutta joudun työskentelemään osittain asiakkaiden parissa. Tämä pelottaa minua eniten. Olen menossa hyllyttämään tavaraa, mutta en voi olla reagoimatta asiakkaisiin. Miten se tuntuukin niin vaikealta ja ahdistavalta, vaikka olenhan mä koulussakin ihmiten kanssa tekemisissä. Jotenkin se linkittyy niin vahvasti vanhaan elämää, kosmetiikkaosasto ja asiakkaat, että se tekee asiasta tosi vaikean minulle.
Soppa sen kun sakenee kun mukaan heitetään vielä alkio, joka voi kasvaa edelleen mahassani tai sitten on jo huuhtoutunut pois. Pompin Töyhtiäinen alkio väliä ajatuksissani, hiton piinapäivät. Mukavasti tulos tulee pari päivää ennen joulua ja jotenkin odotan kuinka kaiken tämän kruunaa puhdas negatiivinen tulos. Sehän lisää joulumieltä kerrakseen....
Ensi viikko on vapaa, silti on paljon puuhaa edessä. Ensi viikolla oli tarkoitus tehdä lahjoitus vastasyntyneiden teho-osastolle ja vielä olisi peittoja sekä myssyjä tehtävänä. Tuo lahjoitus on muutenkin nyt paljon mielessä, pelottaa suunnattomasti astella teholle uudestaan. Pelkään, että ryntää meidän perhehuoneeseen etsimään Töyhtiäistä. Tai pahimmassa tapauksessa romahdan sellaiseen pisteeseen, että siitä vaikea nousta. Kaiken tämän uhalla minun on tehtävä se, koen suorastaan pakottavaa tarvetta siihen. Parhaimassa tapauksessa tämä antaa minulle paljon ja on jokin askel eteenpäin. Odotan myös kovin näkeväni Töyhtiäisen omahoitajia, jotenkin tuntuu, että heissä on pala Töyhtiäistä. Ei nimittäin ole montaa ihmistä jotka ovat saaneet nähdä Töyhtiäisen ja tutustua häneen.
Lisäksi se joulu kolkuttaa jo ovella, en ole varma millä mielin siihen astun. Yritän ajatella, että se olisi päivä muiden joukossa pienellä ekstralla. Silti takaraivossa kolkuttaa ihanteelinen yhteinen perhejoulu Töyhtiäisen kanssa, jota me ei koskaan tulla saamaan. Joulu ei vaan koskaan tule olemaan enää samanlainen, siitä aina puuttuu iso aukko. Niin kuin koko meidän muustakin elämästä. Nämä pyhät vaan korostavat tuota aukkoa, joka pyhien aikaan on loputon kuilu.
Jotta soppa olisi entistä sekavampi, heti joulun jälkeen pitäisi minun mennä töihin. Menen siihen toimipisteeseen jossa olin keväällä, mutta joudun työskentelemään osittain asiakkaiden parissa. Tämä pelottaa minua eniten. Olen menossa hyllyttämään tavaraa, mutta en voi olla reagoimatta asiakkaisiin. Miten se tuntuukin niin vaikealta ja ahdistavalta, vaikka olenhan mä koulussakin ihmiten kanssa tekemisissä. Jotenkin se linkittyy niin vahvasti vanhaan elämää, kosmetiikkaosasto ja asiakkaat, että se tekee asiasta tosi vaikean minulle.
Soppa sen kun sakenee kun mukaan heitetään vielä alkio, joka voi kasvaa edelleen mahassani tai sitten on jo huuhtoutunut pois. Pompin Töyhtiäinen alkio väliä ajatuksissani, hiton piinapäivät. Mukavasti tulos tulee pari päivää ennen joulua ja jotenkin odotan kuinka kaiken tämän kruunaa puhdas negatiivinen tulos. Sehän lisää joulumieltä kerrakseen....
Kommentit
Lähetä kommentti