Hemmo tuli taloon
Ajatuksena se tuntui hyvälle, teoriassa toteutettavalle, mutta toisin kävi. Kun alettiin keväällä miettiä kissan hankintaa terapiakissaksi, sellaista jolle voisi antaa hellyyttä ja vähän ehkä hemmotella, tuli mieleen et miksi ei otettais kissaa löytölästä. Siellä on paljon kissoja kotia vailla, jotka eivät välttämättä koskaan kaikki tule saamaan omaa kotia. Tuntui tärkeälle, että me voitaisiin antaa sellaiselle koti, pelastaa edes se kissa. Halusimme nuoren kissan, mutta pentu ei ollut välttämätön. Niin meille toukokuussa kotiutui nuori kolli kissa. Kotiutuminen ei sujunut kuitenkaan oletuksien mukaan vaan kissa pelkäsi meitä todella todella paljon. Se liikkui ainoastaan yöllä tai kun oltiin poissa kotoa. Sitä ei voinut lähestyä kun se majaili vaan sohvan alla ja jos syystä tai toisesta piti lähestyä niin se meni paniikkiin. pinkoi pitkin asuntoa, pissi ja kakki pitkin pitäjiä. Yritettiin, vaikka mitä. Suihkeesta ja adapterista ei ollut mitään hyötyä.
Tätä jatkui 2 kuukautta, en olisi halunnut luopua kissasta, se luopimisen tuska on järkyttävää. Jotenkin se epäsuoranaisesti liittyi Töyhtiäisen menetykseen, en halunnut lisämenetyksiä. En halunnut olla epäonnistunut taas, eikö me saatais edes kissaa pitää. Jankkasin vaan itselleni, että kyllä se rohkaistuu siitä. Jossain vaiheessa alettiin puhumaan kissanpennun ottamisesta sille kaveriksi, meille löytyikin sopiva pentukissa, mutta luovutukseen olisi vielä viikkoja. Jossain vaiheessa minua alkoi löytölän kissa säälittämään, ei se nauttinut meillä olosta, ei se tajunnut, että halutaan vaan hyvää sille. Sen myötä suostuin sitten luopumaan siitä, halusin varmastaa, että se pääsee turvalliseen ympäristöön joten löytölään se meni takaisin, Jospa jossain olisi joku joka saisi siitä kelvon ihmisystävällisen kissan, joka keksisi ne keinot ja olisi sitä taitoa saada siitä kesy.
Pian tämän jälkeen saimme viestiä pennun omistajalta, että pentu on reipas ja syö jo pehmeää ruokaa joten voisi luovutus olla jo 10 viikkoisena. Pieni kissanpentu nimeltä Hemmo kotiutui meille sitten jo viime viikon lopulla, kotiutuminen meni yli odotusten. Heti leikki, söi ja oli muutenkin kuin kotonaan. Kyllä meille helpompi ja parempi vaihtoehto ollut nyt Hemmo kissanpentu, sitä saa hemmotella ja purkaa edes hiukan niitä äidillisiä tuntoja. Ainut mikä meinaa kaihertaa on sattumalta samaan sykliin menevät asiat. Silloin vuonna 2014 jätin ehkäisyn pois huhtikuussa, heinäkuussa meille tuli kissanpentu joka jouduttiin vuosi sitten lopettamaan suolistosairauden takia. Nyt lopetin ehkäisyn toukokuussa ja heinäkuussa tuli pentu. Jotenkin tulee sellainen teennäinen olo, liian paljon sitä samaa muistuttava ajanjakso, ihan kun sitä väkisin yrittäisi olla niin kuin silloinkin. Vaikka todella kaikki on vain sattumaa eikä mikään ole niin kuin silloin, mutta tämä asia meinaa vähän ahdistaa.
Sitten siihen menettämisen pelkoon joka nyt sitten kohdistuu myös Hemmoon, Hemmo nukkuu siis sängyssä minun vieressä. Pelkään, että unissani liiskaan sen tai sitten en huomaa sitä jossain lattialla ja potkasen sitä. Nukun levottomasti ja herkkäunisemmin kun vahtaan sen liikkeitä. Yksi yö jouduin jopa ravistelemaan sitä kun kaivoin sen melkein minun kyljen alta pois. En voi kuin kuvitella mitä tämä pelko sitten on kun Töyhtiäinen saa sisaruksen, samassa sängyssä ei ainakaan nuku yksikään lapsi meillä.
Tätä jatkui 2 kuukautta, en olisi halunnut luopua kissasta, se luopimisen tuska on järkyttävää. Jotenkin se epäsuoranaisesti liittyi Töyhtiäisen menetykseen, en halunnut lisämenetyksiä. En halunnut olla epäonnistunut taas, eikö me saatais edes kissaa pitää. Jankkasin vaan itselleni, että kyllä se rohkaistuu siitä. Jossain vaiheessa alettiin puhumaan kissanpennun ottamisesta sille kaveriksi, meille löytyikin sopiva pentukissa, mutta luovutukseen olisi vielä viikkoja. Jossain vaiheessa minua alkoi löytölän kissa säälittämään, ei se nauttinut meillä olosta, ei se tajunnut, että halutaan vaan hyvää sille. Sen myötä suostuin sitten luopumaan siitä, halusin varmastaa, että se pääsee turvalliseen ympäristöön joten löytölään se meni takaisin, Jospa jossain olisi joku joka saisi siitä kelvon ihmisystävällisen kissan, joka keksisi ne keinot ja olisi sitä taitoa saada siitä kesy.
Pian tämän jälkeen saimme viestiä pennun omistajalta, että pentu on reipas ja syö jo pehmeää ruokaa joten voisi luovutus olla jo 10 viikkoisena. Pieni kissanpentu nimeltä Hemmo kotiutui meille sitten jo viime viikon lopulla, kotiutuminen meni yli odotusten. Heti leikki, söi ja oli muutenkin kuin kotonaan. Kyllä meille helpompi ja parempi vaihtoehto ollut nyt Hemmo kissanpentu, sitä saa hemmotella ja purkaa edes hiukan niitä äidillisiä tuntoja. Ainut mikä meinaa kaihertaa on sattumalta samaan sykliin menevät asiat. Silloin vuonna 2014 jätin ehkäisyn pois huhtikuussa, heinäkuussa meille tuli kissanpentu joka jouduttiin vuosi sitten lopettamaan suolistosairauden takia. Nyt lopetin ehkäisyn toukokuussa ja heinäkuussa tuli pentu. Jotenkin tulee sellainen teennäinen olo, liian paljon sitä samaa muistuttava ajanjakso, ihan kun sitä väkisin yrittäisi olla niin kuin silloinkin. Vaikka todella kaikki on vain sattumaa eikä mikään ole niin kuin silloin, mutta tämä asia meinaa vähän ahdistaa.
Sitten siihen menettämisen pelkoon joka nyt sitten kohdistuu myös Hemmoon, Hemmo nukkuu siis sängyssä minun vieressä. Pelkään, että unissani liiskaan sen tai sitten en huomaa sitä jossain lattialla ja potkasen sitä. Nukun levottomasti ja herkkäunisemmin kun vahtaan sen liikkeitä. Yksi yö jouduin jopa ravistelemaan sitä kun kaivoin sen melkein minun kyljen alta pois. En voi kuin kuvitella mitä tämä pelko sitten on kun Töyhtiäinen saa sisaruksen, samassa sängyssä ei ainakaan nuku yksikään lapsi meillä.
Kommentit
Lähetä kommentti