Reissussa
Tehtiin tällä viikolla tämän kesän lomareissu, tällä kertaa ihan vain Viron maalle. Kaksi yötä Virossa ja festarit joissa esiintyi mieheni ja hänen veljensä yksi lempibändeistä. Itselleni reissun tärkein asia oli vaan päästä pois kotoa ja totuttaa itseäni vähän olemaan ihmisten seurassa. Täällä kotiympyröissä se on tuntunut jotenkin haasteelliselle, mutta tuolla tuntui vähän helpommalle. Siellä kun oletettavasti ei ole tuttuja ja sitä myöten ahdistavia tilanteita. Ainut miltä en sielläkään voinut välttyä on tietenkin vauvat, onneksi on sitä lääniä siirtyä muualle jos tilanne vaatii. Onneksi ei myöskään mitään pahoja kohtaamisia tullut jotka olisivat pakottaneet minut jäämään tilanteeseen.
Reissu oli ihan kiva, keikka oli ihan kiva. Silti tulee se mutta... Ei se vaan tunnu samalle, ei sitten millään. En saa vaan irti siitä samanlailla kun ennen, enemmän kuin talvella tehdystä matkasta, mutta silti musta suruhuntu varjosti reissua. Väistämättä mietin millainen olisi ollut meidän kesäreissu jos sinä kultapieni olisit täällä vai oltaisiinko vielä sairaalassa, kesäreissu siirrettynä ensikesälle. Festareilla mietin miten olisin saanut sinua tanssittaa musiikin tahdisssa, saanut kenties hymyn pienille suloisille kasvoille. Olisitkohan sinäkin nauttinut siitä musiikista yhtä paljon kun isäsi nautti? Ainakin rokkia me sinulle soitettiin kun sydämeni alla kasvoit. Keikan aikana välillä kohdistin katseeni taivaaseen, pilvet olivat tehneet kauniin kuvion. Mietin, että sinäkö siellä? Äidin, isin ja sedän kanssa rokkikeikalla.
Ensimmäistä kertaa kävin myös shoppailemassa jos ei nettikaupasta ostelua lasketa. Tuntui oudolta jopa sovitella "tavanihmisten" vaatteita kun ei tää tyyli ole kovin hääppöinen ollut. Raskauskilotkin on aika napakasti jäänyt enkä ole oikein jaksanut tehdä mitään niiden eteen. Tavallaan haluaisin, mutta tavallaan nekin tuntuu niin rakkailta, ne ovat osa lastani. Jospa vähän edes saisi pudotettua niin ei alkaisi ihmiset kyselemään, että olenko raskaana kun maha pömpöttää.
Kotimatkalla alkoi jo olla kova hinku kotiin, mutta kotona taas iski se todellisuus, että kaksin me edelleen täällä ollaan. Tuotiin me tuliaisia sinulle, pieni valkoinen nalle joka menee muiden pehmolelujen seuraksi haudalle. Ja sitten löydettiin suloinen pinkki valokuva albumi, kaikki kuvat saadaan siihen kauniisti laitettua.
Reissu oli ihan kiva, keikka oli ihan kiva. Silti tulee se mutta... Ei se vaan tunnu samalle, ei sitten millään. En saa vaan irti siitä samanlailla kun ennen, enemmän kuin talvella tehdystä matkasta, mutta silti musta suruhuntu varjosti reissua. Väistämättä mietin millainen olisi ollut meidän kesäreissu jos sinä kultapieni olisit täällä vai oltaisiinko vielä sairaalassa, kesäreissu siirrettynä ensikesälle. Festareilla mietin miten olisin saanut sinua tanssittaa musiikin tahdisssa, saanut kenties hymyn pienille suloisille kasvoille. Olisitkohan sinäkin nauttinut siitä musiikista yhtä paljon kun isäsi nautti? Ainakin rokkia me sinulle soitettiin kun sydämeni alla kasvoit. Keikan aikana välillä kohdistin katseeni taivaaseen, pilvet olivat tehneet kauniin kuvion. Mietin, että sinäkö siellä? Äidin, isin ja sedän kanssa rokkikeikalla.
Ensimmäistä kertaa kävin myös shoppailemassa jos ei nettikaupasta ostelua lasketa. Tuntui oudolta jopa sovitella "tavanihmisten" vaatteita kun ei tää tyyli ole kovin hääppöinen ollut. Raskauskilotkin on aika napakasti jäänyt enkä ole oikein jaksanut tehdä mitään niiden eteen. Tavallaan haluaisin, mutta tavallaan nekin tuntuu niin rakkailta, ne ovat osa lastani. Jospa vähän edes saisi pudotettua niin ei alkaisi ihmiset kyselemään, että olenko raskaana kun maha pömpöttää.
Kotimatkalla alkoi jo olla kova hinku kotiin, mutta kotona taas iski se todellisuus, että kaksin me edelleen täällä ollaan. Tuotiin me tuliaisia sinulle, pieni valkoinen nalle joka menee muiden pehmolelujen seuraksi haudalle. Ja sitten löydettiin suloinen pinkki valokuva albumi, kaikki kuvat saadaan siihen kauniisti laitettua.
Kommentit
Lähetä kommentti