IVF, toisen ultran jälkeen

Jännitti kovasti mitä viiden päivän pistelyt olivat saaneet aikaan, oliko kaikki ne kymmenet ja kymmenet  follikkelit lähteneet kasvamaan vai oliko tilanne hillitty. Pahinta olisi ettei yksikään olisi lähtenyt kasvamaan ja hoidot peruttaisiin. Tilanne oli se, että noin 20 laskemisen arvoista follia köllötti munasarjoissa. Mitoiltaan 7-12mm, lisäksi ainakin 20-30 kappaletta pieniä alle 7mm folleja, joten tilanne oli aika hyvä. Lääkäri ei ollut ainakaan huolissaan, mutta korosti et pitää olla tarkka tuntemuksissa. Olen yrittänyt muistaa juoda vettä jos se estäisi ylistimulaatiota, etenkin punktion jälkeen tämä pitäisi muistaa. Päätä meinannut särkeä joka päivä, en tiedä onko se Puregonin haittavaikutus vai muusta johtuva jomotus. Ärsyttävää se silti on ollut.

Kp 10 yksi kova vihlaisu
Kp 11 pientä nippailua
Kp 12 taas yksi kova vihlaisu
Kp 13 pientä nippailua ja alkaa olla turvonnut "täysi" olo, tärinästä ei tykkää munasarjat yhtään. Jarrut aloitettu
Kp 14 hyvin samanlaiset tuntemukset kun edellisenä päivänä, jännittää huominen ultra. Toivon niin kovasti ettei hyperin merkkejä olisi ja tuoresiirto voitaisiin tehdä. Henkisesti erityisen rankka päivä, johtuen myös koulussa käydyistä aiheista.

Puregon annos ollut nyt joka päivä 125iu, eilen alkoi sitten Orgalutran jarruna ettei ovulaatio tule ennen aikojaan. Puregonia olen pistänyt siis 8 päivää ja Orgalutrania kaksi. Huomenna selviää punktion ajankohta, mutta ensi viikolle se menee. Apteekkiin meni 250 euroa eli yhteensä, lähemmäs 500 euroa lääkkeisiin. Tämän vuoden katto täyttyi ja kelakorvattavat lääkkeet nyt onneksi sitten edullisesti. Lisäksi yksi ultra taas maksettavana. Voi kun tästä saisi muuta vastinetta nyt kun pettymyksen!

Kommentit