Hanskat tiskiin
Tiedättehän sen olon kun joskus tekisi mieli luovuttaa jonkun asian suhteen ja löydä hanskat tiskiin? Saada sellaiset itkupotkuraivarit kun pieni lapsi jostain asiasta. Ekan kerran minulla on tunne, että en jaksa näitä lapsettomuushoitoja nyt tai en tiedä jaksanko koskaan. Onko silleen liikaa pyydetty jos joku asia nyt olisi meidän puolella ja toimisi kun vettä vain? Olen monesti tässä vuoden aikana miettinyt, että miten voi olla mahdollista et kaikessa mikä liittyy lapsiin kuulumme siihen vähemmistöön. Alkaen siitä, että olemme lapsettomuudesta kärsivä pariskunta, sitten meidän pitkäaikaiseen haaveeseen vihdoin vastataan niin kuinka ollakkaan se olemme me joilla raskaudessa on ongelmia. Ongelmien lisäksi lapsemme syntyy pienenä keskosena, maassa jossa keskostenhoito on huipputasoa juuri meidän lapsemme menehtyy keskosuudenkomplikaatioihin. Voitte vaan uskoa, että on asia kun asia niin en enää usko lapsiasioissa jos joku sanoo, että se on epätodennäköisempää. Epätodenäköisempää ehkä, mutta silti mahdollista. Katkera? Kyllä. Vihainen? Kyllä.
Sitten niihin hoitohin, eka hoito siis oli kesäkuussa. Lennosta vaihtui inssi IVFään josta siis nega. Sit tuli kesätauko. Vihdoin ja viimein pitkän kierron jälkeen syyskuussa pääsimme PAS hoitoon, nega siitäkin ja pakastin tyhjä. Ehkä mulla suuret toiveet, mutta oletin ja toivoin et heti seuraavaan kiertoon voidaan tehdä uusi IVF, koska punktiota ei tehty edelliseen kiertoon. Turhia luulin, kuulemma pitää olla suunniteltu hoito yms. jonka ymmärrän, mutta en jaksaisi ymmärtää. Eli siis tämä kierto menee harakoille, että suututtaa. Tämän tiedon jälkeen tuli oikeasti olo, että antaa olla. En jaksa nyt tätä, ajankohtakin on ollut niin huono. Vuosipäivät, yhteinen eletty aika Töyhtiäisen kanssa, koulu, stressi, väsymys, kaikki mitä tämä elämä nyt on. No hain ne hanskat takaisin sieltä tiskiltä ja mennään nyt sillä, että ensi kiertoon seuraava IVF. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, kuulun PCOSän takia hyperstimulaatio riskiryhmään ja jos se iskee jää myös siirto siinä kierrossa tekemättä, mahdollinen raskaus stimuloisi lisää hyperstimulaatiota.
Olisiko nyt liikaa pyydetty, että tämä asia nyt edes alkaisi meidän kohdalla onnistumaan? Kiitos!
Sitten niihin hoitohin, eka hoito siis oli kesäkuussa. Lennosta vaihtui inssi IVFään josta siis nega. Sit tuli kesätauko. Vihdoin ja viimein pitkän kierron jälkeen syyskuussa pääsimme PAS hoitoon, nega siitäkin ja pakastin tyhjä. Ehkä mulla suuret toiveet, mutta oletin ja toivoin et heti seuraavaan kiertoon voidaan tehdä uusi IVF, koska punktiota ei tehty edelliseen kiertoon. Turhia luulin, kuulemma pitää olla suunniteltu hoito yms. jonka ymmärrän, mutta en jaksaisi ymmärtää. Eli siis tämä kierto menee harakoille, että suututtaa. Tämän tiedon jälkeen tuli oikeasti olo, että antaa olla. En jaksa nyt tätä, ajankohtakin on ollut niin huono. Vuosipäivät, yhteinen eletty aika Töyhtiäisen kanssa, koulu, stressi, väsymys, kaikki mitä tämä elämä nyt on. No hain ne hanskat takaisin sieltä tiskiltä ja mennään nyt sillä, että ensi kiertoon seuraava IVF. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, kuulun PCOSän takia hyperstimulaatio riskiryhmään ja jos se iskee jää myös siirto siinä kierrossa tekemättä, mahdollinen raskaus stimuloisi lisää hyperstimulaatiota.
Olisiko nyt liikaa pyydetty, että tämä asia nyt edes alkaisi meidän kohdalla onnistumaan? Kiitos!
Kommentit
Lähetä kommentti