Lopullisuus
Lapsen menetys tuo esein mieleen ajatuksia jos ja miksi? Olen pyörittänyt näitä asioita jopa vuoden mielessäni, syyllistänyt itseäni sekä hoitohenkilökuntaa. Erityisesti raskausajan seuranta sekä synnytys ovat olleet vahvasti mielen päällä, toki myös Töyhtiäisen hoito. Töyhtiäisen hoidosta olimme päässeet kuitenkin keskustelemaan lääkärin kanssa ja niihin kysymyksiin mihin lääkäri pystyin vastaamaan saimme vastauksen. Minun psykiatrian sairaanhoitaja kehotti minua ottamaan yhteyttä naisten akuuttiosastolle, jotta saisimme keskustella raskaudesta sekä synnytyksestä.
Minulla oli paljon kysymyksiä joita olin kirjannut itselleni ylös, että varmasti muistan kysyä. Jännitti kovasti millainen vastaanotto sieltä tulisi, saisimmeko vastaukset kysymäämme. Ja se tärkein oliko virheitä tapahtunut ja olisiko jotain asioita voitu estää. Minua mietitytti kovasti, miksi vastassa oli lääkäri jota emme kertaakaan olleet nähneet. Miten hän voisi tietää meidän tilanteesta kun ei ole ollut osallisena ollenkaan. Lisäksi huoneeksi valikoitui huone, jossa kävimme usein raskausaikana. Lääkäri oli asiallinen ja rauhallinen, oli ottanut selvää asioista ja otti koko keskustelun ajan lisätietoja tietokannasta. Saimme kyllä vastauksia osaan kysymyksistä, mutta osa oli vain tämän lääkärin mielipiteitä ja jossittelua. Eli ei mikään taen, että asiat varmasti olisivat näin, vaikka olisi toimittu toisin. Kyseenalaistin myös hoitokäytöntöjä joihin ei kuulu keskiraskaudessa streptokokki bakteerin seulonta joka silloin oli löytynyt ja voi aiheuttaa ennenaikaisuutta. Eikä kohdunkaulan pituutta yms. tutkita vielä tuossa vaiheessa raskautta jos ei ole syytä epäillä ennenaikaisuutta. Tämä sinällään ristiriidassa sen kanssa, että kehityspoikkeavuus lisää ennenaikaisuus riskiä. Tätäkään meille ei tuolloin kerrottu, vaikka jälkeenpäin tuntuukin selvältä.
Osa jäi siis edelleen auki, osittain jossittelen vieläkin. Keskustelu kuitenkin vähän selkeytti asioita, ainakin itse syyttely jäi suurimmaksi osaksi pois. Lisäksi keskustelu loi turvaa mahdollista seuraavaa raskautta ajatellen. Toiveeni on nyt kirjattu ja raskautta seulottaisiin riskiraskautena.
Eilen oli se päivä, jota olimme odottaneet pitkään. Töyhtiäsen kivi oli vihdoin ja viimein asennettu, sitä oli jo odotettu pitkään. Alkuperäinen lupaus oli nimittäin heinä- ja elokuussa. Eniten siinä ahdisti se ettei saanu laitettua hautaa kauniisti syyskuntoon. Tänään me kävimme katsomassa kiveä ja laitoimme haudan syyskuntoon. Lopullisuus iski aika kovasti, viimeinen iso asia meidän Töyhtiäiselle. Töyhtiäisen nimi kivessä ja pienen pienet jalanjäljet, meidän lapsi todella on siinä, lopullisesti. Kivi aiheutti aika ristiriitaisia tunteita, tavallaan helpotusta, että hauta on nyt Töyhtiäisen arvoinen ja näköinen. Samalla myös meille raskas paikka, kivi alleviivaa kuoleman lopullisuuden.
Tänään tulee Yleltä klo 21.05 keskusteluohjelma Perjantai, jossa studiossa on lapsensa menettäneitä keskustelemassa tästä raskaasta asiasta. Koen, että on tärkeää, että asiasta puhutaan ääneen. Nimeomaan sillä nimellä mitä ne ovat ja niillä tunteilla mitä se aiheuttaa.
Minulla oli paljon kysymyksiä joita olin kirjannut itselleni ylös, että varmasti muistan kysyä. Jännitti kovasti millainen vastaanotto sieltä tulisi, saisimmeko vastaukset kysymäämme. Ja se tärkein oliko virheitä tapahtunut ja olisiko jotain asioita voitu estää. Minua mietitytti kovasti, miksi vastassa oli lääkäri jota emme kertaakaan olleet nähneet. Miten hän voisi tietää meidän tilanteesta kun ei ole ollut osallisena ollenkaan. Lisäksi huoneeksi valikoitui huone, jossa kävimme usein raskausaikana. Lääkäri oli asiallinen ja rauhallinen, oli ottanut selvää asioista ja otti koko keskustelun ajan lisätietoja tietokannasta. Saimme kyllä vastauksia osaan kysymyksistä, mutta osa oli vain tämän lääkärin mielipiteitä ja jossittelua. Eli ei mikään taen, että asiat varmasti olisivat näin, vaikka olisi toimittu toisin. Kyseenalaistin myös hoitokäytöntöjä joihin ei kuulu keskiraskaudessa streptokokki bakteerin seulonta joka silloin oli löytynyt ja voi aiheuttaa ennenaikaisuutta. Eikä kohdunkaulan pituutta yms. tutkita vielä tuossa vaiheessa raskautta jos ei ole syytä epäillä ennenaikaisuutta. Tämä sinällään ristiriidassa sen kanssa, että kehityspoikkeavuus lisää ennenaikaisuus riskiä. Tätäkään meille ei tuolloin kerrottu, vaikka jälkeenpäin tuntuukin selvältä.
Osa jäi siis edelleen auki, osittain jossittelen vieläkin. Keskustelu kuitenkin vähän selkeytti asioita, ainakin itse syyttely jäi suurimmaksi osaksi pois. Lisäksi keskustelu loi turvaa mahdollista seuraavaa raskautta ajatellen. Toiveeni on nyt kirjattu ja raskautta seulottaisiin riskiraskautena.
Eilen oli se päivä, jota olimme odottaneet pitkään. Töyhtiäsen kivi oli vihdoin ja viimein asennettu, sitä oli jo odotettu pitkään. Alkuperäinen lupaus oli nimittäin heinä- ja elokuussa. Eniten siinä ahdisti se ettei saanu laitettua hautaa kauniisti syyskuntoon. Tänään me kävimme katsomassa kiveä ja laitoimme haudan syyskuntoon. Lopullisuus iski aika kovasti, viimeinen iso asia meidän Töyhtiäiselle. Töyhtiäisen nimi kivessä ja pienen pienet jalanjäljet, meidän lapsi todella on siinä, lopullisesti. Kivi aiheutti aika ristiriitaisia tunteita, tavallaan helpotusta, että hauta on nyt Töyhtiäisen arvoinen ja näköinen. Samalla myös meille raskas paikka, kivi alleviivaa kuoleman lopullisuuden.
Tänään tulee Yleltä klo 21.05 keskusteluohjelma Perjantai, jossa studiossa on lapsensa menettäneitä keskustelemassa tästä raskaasta asiasta. Koen, että on tärkeää, että asiasta puhutaan ääneen. Nimeomaan sillä nimellä mitä ne ovat ja niillä tunteilla mitä se aiheuttaa.
Kommentit
Lähetä kommentti