Minäkuva ja itsetuntoni
Tässä yksi päivä tuli pohdittua mikä on minäkuvani ja itsetuntoni. Nuorena olin hyvin epävarma itsestäni, varsinkin ulkoisista puolistani. Olin myös hyvin takertuvainen, en pystynyt luottamaan siihen, että minusta oikeasti pidettäisiin. Saati kukaan voisi rakastaa minua aidoisti, olin jopa hyvin mustasukkainen. Johtuen puhtaasti omasta itsetunnosta. Vuosien saatossa, iän karttuessa, karistelin näitä ominaisuuksia pois. Toisinaan sain ne hyvinkin karistettua ja toisinaan vähän sitten huonommin. Silti olin tarkka omasta ulkonäöstäni ja olin kriittinen sen suhteen, varsinkin painoni, vaikka olin silloin normaalipainoinen tai jopa hoikka. Näin itseni lihavana, koska en ollut ehkä yhtä laiha kun monet kaverini. Joskus nuoruudessani kärsin myös jonkun asteen syömishäiriöstä, painoni onkin vuosien saatossa seilannut hyvin paljon. Kunnes jossain vaiheessa se tasottui ja pysyi vuosia samana.
Ennen Töyhtiäisen syntymään en olisi voinut kuvitella lähteväni kauppaa kauemmaksi ilman meikkiä ja tuskin kovin rönttävaatteissakaan. Vielä nuorempana hyvä jos tupakalle meni ilman meikkiä. Olen toki vuosia työskennellyt kosmetiikka alalla, joten osittain sanoisin sen olevan jopa ammattivika. Piti olla aina tiptop töissä ollessa ja sitä tottui näkemään itsensä sellaisena. Muuten tuntui, että joku vieras katsoisi peilistä. Oli hiustenpidennystä, oli tovin ripsipidennystä, kynnet lakatut ja huulet usein punallla maalattu. Töyhtiäisen synnyttyä sairaallassa harvoin meikkasi ja ei ollut oma napa päällimmäisenä mielessä, Töyhtiäisen menehtymisen jälkeen vieläkin vähemmän. Kuljin pitkään ilman meikkiä, hiukset ponnarilla ja milloin mitkäkin vaatteet päällä. Millään ei ollut enää väliä, ainakaan omalla ulkonäöllä tai mitä koen itseäni kohtaan. Oli vaan niin helvetin paha olla aina!
Koulun myötä aloin hiukan kiinnittää huomiota laittautumiseen, meikkaan nykyään melkein päivittäin ja hiuksianikin laitan. Olen jopa alkanut pukemaan ihmisten vaatteita, shoppailenkin tätä nykyään.Shoppailu tuntui pitkään aivan turhalle, kuhan vaatteet mahtui päälle ja oli mahdollisimman mukava olla. En silti koe, että vieläkään tai ehkä enää koskaan nämä asiat ovat mulle kovinkaan tärkeitä. Ainakaan niin tärkeitä kun silloin olivat. Voin aivan hyvin lähteä melkein minne vaan ilman meikkiä ja toppavaatteet heittää niskaan. Olen jopa laiska nykyää laittautumaan, toki joskus on kiva laittaa itsensä kauniiksi. Kiloja minulle kertyi raskauden myötä ja sen jälkeenkin vielä lisää, enää en ole hoikka enkä normaali painoinen, vaan vähän pyöreä lyyli. Sinällään suhteellisen sinut olen asian kanssa, vaikka toki minua häiritsee joinakin päivinä makkarat ja muhkurat. Mulla on myös joku rakkausvihasuhde mahamakkaroihin, tavallaan ne on niin tärkeä osa Töyhtiäistä ja yksi osa hänestä taas pois jos ne katoaa. Selluliitti on se ällöttävin tällä hetkellä, sen kanssa en ole sinut.
Tätä nykyää olen myös paljon itsevarmempi kun nuorempana, en hirvesti välitä muiden mielipiteistä liittyen se asiaan kun asiaan jos minä olen tiettyä vahvaa mieltä jostain. En myöskään ole ihan niin tarrautuvainen mieheeni kun suhteemme alussa ja huomattavasti vähemmän mustasukkainen, vaikka saan minä niitäkin puuskia vielä.
Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa...
Ennen Töyhtiäisen syntymään en olisi voinut kuvitella lähteväni kauppaa kauemmaksi ilman meikkiä ja tuskin kovin rönttävaatteissakaan. Vielä nuorempana hyvä jos tupakalle meni ilman meikkiä. Olen toki vuosia työskennellyt kosmetiikka alalla, joten osittain sanoisin sen olevan jopa ammattivika. Piti olla aina tiptop töissä ollessa ja sitä tottui näkemään itsensä sellaisena. Muuten tuntui, että joku vieras katsoisi peilistä. Oli hiustenpidennystä, oli tovin ripsipidennystä, kynnet lakatut ja huulet usein punallla maalattu. Töyhtiäisen synnyttyä sairaallassa harvoin meikkasi ja ei ollut oma napa päällimmäisenä mielessä, Töyhtiäisen menehtymisen jälkeen vieläkin vähemmän. Kuljin pitkään ilman meikkiä, hiukset ponnarilla ja milloin mitkäkin vaatteet päällä. Millään ei ollut enää väliä, ainakaan omalla ulkonäöllä tai mitä koen itseäni kohtaan. Oli vaan niin helvetin paha olla aina!
Koulun myötä aloin hiukan kiinnittää huomiota laittautumiseen, meikkaan nykyään melkein päivittäin ja hiuksianikin laitan. Olen jopa alkanut pukemaan ihmisten vaatteita, shoppailenkin tätä nykyään.Shoppailu tuntui pitkään aivan turhalle, kuhan vaatteet mahtui päälle ja oli mahdollisimman mukava olla. En silti koe, että vieläkään tai ehkä enää koskaan nämä asiat ovat mulle kovinkaan tärkeitä. Ainakaan niin tärkeitä kun silloin olivat. Voin aivan hyvin lähteä melkein minne vaan ilman meikkiä ja toppavaatteet heittää niskaan. Olen jopa laiska nykyää laittautumaan, toki joskus on kiva laittaa itsensä kauniiksi. Kiloja minulle kertyi raskauden myötä ja sen jälkeenkin vielä lisää, enää en ole hoikka enkä normaali painoinen, vaan vähän pyöreä lyyli. Sinällään suhteellisen sinut olen asian kanssa, vaikka toki minua häiritsee joinakin päivinä makkarat ja muhkurat. Mulla on myös joku rakkausvihasuhde mahamakkaroihin, tavallaan ne on niin tärkeä osa Töyhtiäistä ja yksi osa hänestä taas pois jos ne katoaa. Selluliitti on se ällöttävin tällä hetkellä, sen kanssa en ole sinut.
Tätä nykyää olen myös paljon itsevarmempi kun nuorempana, en hirvesti välitä muiden mielipiteistä liittyen se asiaan kun asiaan jos minä olen tiettyä vahvaa mieltä jostain. En myöskään ole ihan niin tarrautuvainen mieheeni kun suhteemme alussa ja huomattavasti vähemmän mustasukkainen, vaikka saan minä niitäkin puuskia vielä.
Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa...
Kommentit
Lähetä kommentti