Monta rautaa tulessa

Minun elämääni ei ole kohta yhdeksään kuukauteen kuulunut muuta kuin surua, ikävää ja selviytymistä. Yli vuoden olen elänyt äärimmäisessä stressissä alkaen raskaudessa ilmenneistä ongelmista. Minun voimavarat ovat olleet vähissä enkä tarkoituksella ole halunnut enkä pystynyt sisällyttämään elämääni paljoa muuta. Nyt on kuitenkin tilanne se, että lyhyen ajan sisällä on tullut todella paljon asioita yllättäen. Sinällään ne ovat positiivisia asioita, mutta vievät aivojeni kapasiteettiä lisää ja siellä käydään tällä hetkellä kiivasta ajatusten juoksua.

Kaikki oikeastaan alkoi neljä viikkoa sitten kun otettiin meille löytöeläinkodista terapiakissa tai siis niin ainakin oli ajatus. Kotiutuminen osoittautuikin haastelliseksi ja meinasi olla jo huoli kissan voinnista kun viisi päivää oli syömättä ja luultavasti juomattakin. Onneksi juuri ennen kun olin kiikuttamassa kissaa eläinlääkäriin alkoi kissa syömään, mutta rohkeutta se ei ole saanut vieläkään. Majailee meidän sohvalla edelleen ja liikkuu öisin, jokusen kertaa se on liikkunut kun ollaan oltu kotona ja jokusen kerran kun ollaan oltu pidempään pois kotoa. Nykyään tarjoilen kissalle sardiinia sohvan alle jolloin se ottaa kontaktia ja saan jopa rapsutettua. Vielä se ei todellakaan ole sylikissa eikä todellakaan täytä terapiakissan kriteerejä, mutta ressukka ei ole koskaan varmaan ollut kenenkään kissa. Tavallaan nämä ongelmat ovat aiheuttaneet lisää stressiä, mutta tavallaan olen hetkellisesti saanut siirrettyä ajatuksiani myös muualle.

Työrintamallakin on ollut aika myrskyisää, helmikuussa tosiaan palasin töihin ja olinkin erilaisella työnkuvalla eri työpisteellä 2kk kunnes paloin loppuun. En yksinkertaisesti ollut valmis vielä silloin vain yritin puskea väkisin kun koin ulkoista painetta, että on pakko yrittää elää normaalisti. Nyt olen siitä asti ollut sairauslomalla, ainakin nyt kesäkuun loppuun ja sit katsotaan asiaa taas uudestaan. Minulle on avautunut pieni mahdollisuus uusiin kuvioihin, joita olen kovasti kaivannutkin. Kaivannut uusia ihmisiä, sellaisia jotka eivät tunne vanhaa minua, uutta ympäristöä, uusia asioita ja ei mitään mikä muistuttaisi ajasta lapseni kanssa. Koen näiden asioiden helpottavan minua, vaikka eihän täysin mikään näitä ajatuksia pois veisi eikä se olisi tarkoituskaan. En vielä halua avata tätä sen enempää, koska asia on vielä avoin ja elän vielä tämänkin asian kanssa päivä kerrallaan.

Sitten on vielä kolmas asia, joka liittyy minun yksityiselämääni. Oikeastaan tämä asia on ollut nyt pari kuukautta esillä, mutta viime viikolla se on entistä enemmän ponnahtanut ajankohtaiseksi sekä ollut ajatuksissani. Asia on siis mukava, mutta ei mustavalkoinen ja siihen liittyy monta muttaa sekä epätietoisuutta sen lopullisesta kulusta. En vielä tästäkään halua sen enempää kertoa, koska blogia lukee sellaiset tutut joille en ole kertonut. Haluan kertoa heille asian ensin henkilökohtaisesti jos haluan.

Sitten näihin kaikkiin sekoittuu tietenkin suru, pelko, ikävä ja moni muu tunne, on aika monta rautaa tulessa. En tiedä sanoisinko jopa liian monta yhteen syssyyn, mutta jatkan päivä kerrallaan elämistä ja toivon mukaan nyt jotain positiivista tähän elämään tulisi näistä asiosta.