14.08.17

Päivän ensimmäiset kyyneleet vierähtävät poskelle kun sanon töihin lähtevälle miehelleni heipat ja nostan kissanpennun syliin, sylissäni kuuluisi olla tänään 1- vuotias Töyhtiäinen. Meidän pitäisi hänen kanssaan yhdessä sanoa heipat miehelleni, isälle, joka katsoisi ylpeänä kasvavaa jälkikasvuaan. Viikonloppuna olisimme varmasti viettäneet syntymäpäiviä, syöneet kakkua, juhlineet pientä ihmettä, nauraneet mahakippurassa ja kuhan vaan oleskeltu yhdessä perheenä.

"On tavallinen sunnuntaipäivä, raskausviikkoja on kertynyt 25+2. Kello on taittunut jo iltapäivän puolelle kun kivut ottavat valtansa. Saan aaltomaisia kovia alaselkä- ja vatsakipuja, kivut turruttavat minut enkä pysty liikkumaan. Välillä kivut ovat lieviä kunnes taas kramppaa. Huomaan, että ne helpottuvat ollessani paikallaan ja kippurassa."

Millainen sinä olisit tänään? Millainen olisi 1- vuotias Töyhtiäinen? Olisimmeko vielä sairaalassa vai saisimmeko viettää sinun juhlapäivää jo kotona? Vieläkö olisit isäsi kopio vai joko olisit saanut myös äitisi piirteitä? Meidän pieni suuri ihme. Toisaalta ei sillä väliä, sinä olet meidän, sinä olet sinä ja kunhan sinä olisit vain täällä niin kaikki olisi hyvin.

"Välillä tuntuu, että olo jopa helpottuu. Pääsen liikkumaan pois vessasta, syön vähän ja siirryn sohvalle makaamaan. Sitten ne kivut ottavat taas valtansa, aaltomaisia kipuja alaselässä ja vatsassa."

Talo tuntuu tyhjälle, on vain hiljaisuutta. En kuule sinun itkuasi enkä saa painaa sinun pientä päätäsi rintakehääni vasten. Saan välähdyksiä meidän yhteisestä ajasta, saan välähdyksiä siitä sunnuntaipäivästä kun sinä synnyit. Tähän aikaan me emme vielä tienneet, että tänään olisi päivä jolloin sinä näkisit päivän valon ensimmäistä kertaa. Olen vihainen, olen katkera, elämäni parhaan päivän vuosipäivä ei voi olla enää koskaan elämäni paras päivä. Vuosi sitten siinä päivässä oli paljon pelkoa, mutta niin siinä oli toivoakin. Silloin oli vielä toivoa.

"Kotipihalla tulee vastaan tuttu naapuri, jolle huikkaan, että pitää lähteä tarkistamaan tilanne sairaalaan. Naapuri toivottaa tsemppiä matkaan."

"Et sinä kotiin ole tänään lähdössä, synnytys on lähtenyt käyntiin ja kohdun suu on 2-3 senttiä auki"."

Tuntuu käsittämättömälle, että tänään tulee vuosi kun meistä on tullut vanhemmat, äiti ja isä. 2014 keväällä kaikki tuntui vain kaukaiselta haaveelta, sitten joskus meilläkin.

Tänään olen vaipunut taas epätoivoon, tänään minulla on oikeus voida pahoin. Minulla on oikeus ikävöidä Töyhtiäistä, minulla on oikeus itkeä menetettyä yhteistä aikaa. Minulla on oikeus puhua sinusta lapseni.


"Hoitaja kärrää minut jo saliin, pelkään aivan suunnattomasti. Suorastaan panikoin mitä tapahtuu. Meidän piti tulla vain tarkistamaan tilanne ja olemme tilanteessa, että lapsemme syntyy tänään, raskausviikolla 25+2. Voi rakas taistele! "

Tänään palaan vahvasti vuoden takaisiin päiviin, tänään oli elämäni parhaan ajan ensimmäinen päivä. Tänään alkoi yhteinen aika perheenä, tänään minä sain tutustua sinuun.

Mutta tänään 14.8.2017 minä olen surullinen, minulla on niin ikävä sinua.

"Sektio aloitetaan, tunnen jotain vatsassani tapahtuvan, mutta en kipua. Tunnen kuinka vatsaani myllätään ja tuntuu, että koko vartaloni heiluu mukana. 14.08.2016 kello 22.14 syntyy meidän pieni rakas prinsessamme."

Meidän pöydästä puuttuu päivänsankari, taistelija, sydämemme ritari.

Mielessäni kuulen kuinka pienet varpaasi sipsuttaa, äidin ja isän korvia hipsuttaa.

Ei pieni suu saa maistaa kakkua eikä kynttilä puhalluksestasi sammua.

Ilmapallo puiden taakse katoaa, tuhansien hattarapilvien taa,

kyyneleet poskella jään katsomaan kuinkahan se sinut tavoittaa.

Tahdon vain sinulle rakas toivottaa

"Hyvää syntymäpäivää äidin ja isän pieni pörröpää"