Ensiaskeleet
Vuorokausi on vaihtunut maanantain puolelle ja aamu valkenee aivan uudella tavalla. On 15.8.2016, on äitiyslomani ensimmäinen päivä. Äitiyslomani ei ala lastentarvike hankintojen hössötyksenä, äitiyslomani alkaa uunituoreena äitinä. Pienen pieni ihmislapsi on peiteltynä keskoskaapin sisällä, monta piuhaa ja johtoa lähtee tästä pienestä vartalosta. Tämä pieni ihminen on minun lapseni, hän on syntynyt pienenä keskosena. Ajatus siitä ettei häntä olisi hoidettu muutama hetki takaperin on kammottava. Hänhän on täydellinen, hän ansaitsee kaiken hoidon ja huolenpidon niin minulta, isältään kuin hoitohenkilökunnalta. Kaikki on tapahtunut niin yllättäen, kukaan ei osannut varautua siihen että syntyisit kolme ja puoli kuukautta ennen laskettua aikaa. Mitään merkkejä ennenaikaisuudesta ei ollut ilmassa.
Jos fyysisestikin sektiosta toipilaana aluksi oli aikamoista haparointia, oli se myös henkisestikin. Tuntui niin käsittämättömälle, että siinä sinä olit etkä turvassa minun mahassani. Välillä hieroin mahaani ja mietin missä sinä olet, mutta siinähän sinä, ihan minun vieressäni. Minä näen sinut, minä voin koskettaa sinua, minä voin tuntea sinut. Epätietoisen raskauden jälkeen toisaalta se oli helpotus, tietäsin ainakin jos sinulla olisi jokin hätänä. Sinuun kiinnitetyt piuhat veivät monitoreihin, jotka piippasivat hyvin pelottavasti. Jokaista ääntä aluksi säikähdin, pelkäsin jokaisen piippauksen tarkoittavan jotain huonoa. Opettelin tunnistamaan piippauksia, ääniä ja monitoreiden merkintöjä, jokainen piippaus ei tarkoittanut hätää. Olin aluksi vähän varovainen kaiken suhteen. Raskausaikana olin joutunut huomaamaan, että hyvien uutisten jälkeen tuli aina huonoja uutisia. Yritin rakentaa itselleni suojamuurin. Pelkäsin niin kovasti, että jos annan kaikkeni, sinut viedään minulta pois. Tiesinhän minä, että olet Suomen parhaassa hoidossa ja suurinosa näinkin ennenaikaisesti syntyneistä selviää, mutta entäs jos ei? Suojamuurin rakentaminen oli turhaa, se alkoi hyvin nopeasti murenemaan. Sinä veit totaalisesti tämän äidin sydämmen.
Äidin sydäntä riipaisi sinulle tehtävät inhottavat hoitotoimenpiteet kuten pistäminen ja liman imeminen. Olisi vain mieli tehnyt rutistaa sinut syliin, pussata ja sanoa ettei mitään hätää ole. Pystyimme kuitenkin olemaan sinun turvana, käsikapaloon me sinut saimme laittaa. Hoitajat kertoivat, että jossain kohtaa tulisit tunnistamaan äidin ja isän kädet sekä kosketuksen niin kuin äänenkin. Niistä tulisivat tutuimmat ja turvallisimmat kädet sinulle. Muutamia päiviä sinä keräsit voimia ennen kuin sain sinut ensimmäistä kertaa ihan lähelleni. Voi sitä jännityksen hetkeä kun ensimmäistä kertaa siirryimme kenguruhoitoon. Kahden hoitajan ja isäsi avustamalla pieni hentoinen vartalosi siirtyi minun rinnalleni. Kenguruhoito oli tärkeä osa sinun hyvinvointia, mutta myös tärkeä osa minun hyvinvointia ja meidän välistä sidettä vahvistava. Minun pieni rakas, minun pieni prinsessa.
Ensimmäiset päivät ja viikot menivät puhtaasi uuden opettelussa. Perheessä oli uusi pieni perheenjäsen, olimme uudessa ympäristössä ja vieraiden ihmisten ympäröimänä. Olihan minulla jotain käsitystä lasten hoidosta, mutta silti ei mitään käsitystä. Sinä olit vielä niin pieni, että pelkäsin rikkovani sinut tai vetäisin jostain johdosta ja tapahtuisi jotain kamalaa. Alusta alkaen halusimme olla sinun hoidossa niin paljon mukana kun vain saimme ja osasimme. Jokainen hetki toi enemmän ja enemmän varmuutta, jokainen hetki antoi jotain uutta. Tässä kohtaa kiitän kaikkia ihania hoitajia, jotka kannustivat ja ohjeistivat meitä. Aluksi itselleni oli haastellista hyväksyä se, että emme pääsisi heti kotiin. Alkuperäisen hoitosuunnitelman mukaan kotiinlähtö olisi marras-joulukuussa. Tuntui, että sinne olisi ikuisuus. Halusin niin kovasti päästä tuttuun ympäristöön, perheen kesken sinuun tutustumaan ja uutta opettelemaan. Tämä asia menetti siinä kohtaa viimeistään merkityksen kun ongelmia alkoi tulemaan. Tärkeimmäksi tuli vain se, että kunhan me joskus pääsisimme kotiin, kunhan me pääsisimme sinne kolmestaan.
Uunituore äiti on vähän ulapalla kaikesta, kaikki on uutta ja ihmeellistä. Jos noin täysiaikaisen lapsen syntymänkin jälkeen, mutta erityisesti kun syntyy keskonen, pieni keskonen. Pienin askelin minä kasvoin vahvemmaksi tähän uuteen tärkeään rooliin. Mutta kuka sinä olet lapseni? Kuka on hän joka minusta äidin on tehnyt? Äidin ja isän silmissä sinä olet täydellinen, sinä olet suurin lahja meille. Niin kuin kaikkien vanhempien mielestä, oma lapsi on kaikista ihanin. Olet ehdottomasti taistelija, samassa paketissa on pieni hento sinä ja vahva sisukas luonne. Olet yksi suuri ihme, pieni prinsessa, äidin ja isän silmäterä. Olet aina meidän pieni kiharatukkainen nappisilmäinen suppurasuinen esikoinen. Äidin oma kaunis ja herkkä runotyttö. Koskaan en saa tietää millaiseksi olisit kasvanut, olisiko sinusta kenties tullut rämäpää prinsessa. Sen minä kuitenkin tiedän, että sinulla on aina ja ikuisesti erityinen paikka äidin sydämessä.
Jos fyysisestikin sektiosta toipilaana aluksi oli aikamoista haparointia, oli se myös henkisestikin. Tuntui niin käsittämättömälle, että siinä sinä olit etkä turvassa minun mahassani. Välillä hieroin mahaani ja mietin missä sinä olet, mutta siinähän sinä, ihan minun vieressäni. Minä näen sinut, minä voin koskettaa sinua, minä voin tuntea sinut. Epätietoisen raskauden jälkeen toisaalta se oli helpotus, tietäsin ainakin jos sinulla olisi jokin hätänä. Sinuun kiinnitetyt piuhat veivät monitoreihin, jotka piippasivat hyvin pelottavasti. Jokaista ääntä aluksi säikähdin, pelkäsin jokaisen piippauksen tarkoittavan jotain huonoa. Opettelin tunnistamaan piippauksia, ääniä ja monitoreiden merkintöjä, jokainen piippaus ei tarkoittanut hätää. Olin aluksi vähän varovainen kaiken suhteen. Raskausaikana olin joutunut huomaamaan, että hyvien uutisten jälkeen tuli aina huonoja uutisia. Yritin rakentaa itselleni suojamuurin. Pelkäsin niin kovasti, että jos annan kaikkeni, sinut viedään minulta pois. Tiesinhän minä, että olet Suomen parhaassa hoidossa ja suurinosa näinkin ennenaikaisesti syntyneistä selviää, mutta entäs jos ei? Suojamuurin rakentaminen oli turhaa, se alkoi hyvin nopeasti murenemaan. Sinä veit totaalisesti tämän äidin sydämmen.
Äidin sydäntä riipaisi sinulle tehtävät inhottavat hoitotoimenpiteet kuten pistäminen ja liman imeminen. Olisi vain mieli tehnyt rutistaa sinut syliin, pussata ja sanoa ettei mitään hätää ole. Pystyimme kuitenkin olemaan sinun turvana, käsikapaloon me sinut saimme laittaa. Hoitajat kertoivat, että jossain kohtaa tulisit tunnistamaan äidin ja isän kädet sekä kosketuksen niin kuin äänenkin. Niistä tulisivat tutuimmat ja turvallisimmat kädet sinulle. Muutamia päiviä sinä keräsit voimia ennen kuin sain sinut ensimmäistä kertaa ihan lähelleni. Voi sitä jännityksen hetkeä kun ensimmäistä kertaa siirryimme kenguruhoitoon. Kahden hoitajan ja isäsi avustamalla pieni hentoinen vartalosi siirtyi minun rinnalleni. Kenguruhoito oli tärkeä osa sinun hyvinvointia, mutta myös tärkeä osa minun hyvinvointia ja meidän välistä sidettä vahvistava. Minun pieni rakas, minun pieni prinsessa.
Ensimmäiset päivät ja viikot menivät puhtaasi uuden opettelussa. Perheessä oli uusi pieni perheenjäsen, olimme uudessa ympäristössä ja vieraiden ihmisten ympäröimänä. Olihan minulla jotain käsitystä lasten hoidosta, mutta silti ei mitään käsitystä. Sinä olit vielä niin pieni, että pelkäsin rikkovani sinut tai vetäisin jostain johdosta ja tapahtuisi jotain kamalaa. Alusta alkaen halusimme olla sinun hoidossa niin paljon mukana kun vain saimme ja osasimme. Jokainen hetki toi enemmän ja enemmän varmuutta, jokainen hetki antoi jotain uutta. Tässä kohtaa kiitän kaikkia ihania hoitajia, jotka kannustivat ja ohjeistivat meitä. Aluksi itselleni oli haastellista hyväksyä se, että emme pääsisi heti kotiin. Alkuperäisen hoitosuunnitelman mukaan kotiinlähtö olisi marras-joulukuussa. Tuntui, että sinne olisi ikuisuus. Halusin niin kovasti päästä tuttuun ympäristöön, perheen kesken sinuun tutustumaan ja uutta opettelemaan. Tämä asia menetti siinä kohtaa viimeistään merkityksen kun ongelmia alkoi tulemaan. Tärkeimmäksi tuli vain se, että kunhan me joskus pääsisimme kotiin, kunhan me pääsisimme sinne kolmestaan.
Uunituore äiti on vähän ulapalla kaikesta, kaikki on uutta ja ihmeellistä. Jos noin täysiaikaisen lapsen syntymänkin jälkeen, mutta erityisesti kun syntyy keskonen, pieni keskonen. Pienin askelin minä kasvoin vahvemmaksi tähän uuteen tärkeään rooliin. Mutta kuka sinä olet lapseni? Kuka on hän joka minusta äidin on tehnyt? Äidin ja isän silmissä sinä olet täydellinen, sinä olet suurin lahja meille. Niin kuin kaikkien vanhempien mielestä, oma lapsi on kaikista ihanin. Olet ehdottomasti taistelija, samassa paketissa on pieni hento sinä ja vahva sisukas luonne. Olet yksi suuri ihme, pieni prinsessa, äidin ja isän silmäterä. Olet aina meidän pieni kiharatukkainen nappisilmäinen suppurasuinen esikoinen. Äidin oma kaunis ja herkkä runotyttö. Koskaan en saa tietää millaiseksi olisit kasvanut, olisiko sinusta kenties tullut rämäpää prinsessa. Sen minä kuitenkin tiedän, että sinulla on aina ja ikuisesti erityinen paikka äidin sydämessä.
"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"
Kommentit
Lähetä kommentti