Miksi kirjoitan

Haluan kirjoittamisella kokeilla uutta väylää käsitellä surua, tuskaa ja ikävää. Haluan jäsentää omia ajatuksia tekstin muotoon. Tuntuu, että pääni räjähtää ja rintakehä revitään irti. Pakko saada edes jollain tapaa oksennettua ajatuksia ulos. Minun elämältäni on viety pohja, se on hakattu pirstaleiksi, enkä tiedä miten sitä lähtisin kokoamaan. Minun harteillani on surureppu joka painaa enemmän kuin jaksaisin kantaa. Minun surureppuni kätkee sisälleen niin raadollisen asian, oman lapsen kuolema.

Kirjoitan myös siksi, että ehkä tavoitan jonkun vertaisen joka tässä samassa suossa rämpii. Tämä suo on hyvin yksinäinen paikka, tässä suossa tuntee olevansa ainut joka on joutunut kokemaan oman lapsen kuoleman. Se suo laittaa myös miettimään, miksi me? 

Täällä suossa on tullut myös erittäin katkeraksi, vihaseksi ja äärimmäisen epätoivoiseksi. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä, ei ainakaan samanlailla kuin se joka tässä samassa suossa rämpii.

Haluan myös kirjoituksilla saada ihmiset ajattelemaan. Osa elämän kulusta riippuu omista valinnoista, mutta osaan ei voida vaikuttaa. Minulta perusturvallisuuden tunne on viety, elämä on oikeasti vain muutaman hiuskarvan varassa. Joten elä arvostaen itseäsi ja läheisiäsi, sillä koskaan et voi tietää milloin päiväsi ovat luetut. Sinä et ole supersankari jolle ei voi tapahtua mitään, olet haavoittuvainen, olet ihminen.

Siksi kirjoitan.