Terapiakissa
Yritin tuossa nukkua päiväunet, mutta ajatukset eivät antaneet rauhaa. Viime yö tuli nukuttua huonosti ja nähtyä painajaista, tällä kertaa en nähnyt kuitenkaan unta lapseeni liittyen vaan isosta hämähäkistä joka puri minua jalkaan. Olen aina ollut kiinnostunut unista ja heti mietinkin mitä tämä hämähäkki ja sen purema voisi kuvastaa. Vaikka nyt en nähnyt unta lapseni menetyksestä tai menettämisen pelosta niin silti uni herätti minut taas ja tunsin voimakasta pelkoa. Aamu on ollut muutenkin taas erittäin ahdistava ja puristava. Aurinko paistaa ja linnut laulaa, mikä tavallaan on kiva, mutta tavallaan vaan ärsyttää. Nämä asiat ovat taas niitä mitkä korostavat menetystä ja alkaa pohtimaan miten asioiden kuuluisi nyt olla. Sitä kuvitteli viime vuonna, että nämä päivät ovat niitä kun nautitaan lähetyvästä kesästä ja kärrätään vaunuilla menemään auringon paisteessa. Pyöriessä äsken sohvalla, yrittäen saada rauhan ajatuksilta onnistumatta siinä, tuli pakottava tarve kirjoittaa ajatuksia ulos. Aluksi ajattelin, että kirjoitan nyt tyttäreni elämästä lisää, mutta se tuntui taas tässä hetkessä liian raskaalle. Se lisäisi jo tätä voimakasta ahdistusta joten jätän sen taas myöhempään, yritän kirjoittaa nyt sellaisesta joka kenties edes hiukan voimaannuttaisi.
Meinasin nimittäin kirjoittaa eläimistä, kissoista lähinnä. Terapiaeläimiä käytetään monessa eritarkoituksessa kuten masennusta kärsivien, vanhusten, lasten ja vammaisten hyvinvointia edistämään. Taannoin tuli myös vastaa artikkeli missä koiraa käytettiin hammaslääkäripelkojen vähentämiseen. Eläimen läsnäolo voi vähentää yksinäisyyden tunnetta, luoda turvaa ja eläimen silittely vapauttaa mielihyvähormoneja. Olen nyt itse saanut kokea eläinten ahdistusta ja pahaamieltä vähentävän voiman.
Nuorena olin henkeen ja vereen koiraihminen, vihasin ja pelkäsin jopa kissoja. Minulla oli mielikuva tarraavista pitkäkynsisistä mirreistä jotka eivät välitä ihmisistä eivätkä kaipaa mitään huomiota tai hellyyttä. Kun vuosia sitten mieheni haaveili meille kissaa ja minä vihasin ajatusta, mutta pehmenin sille lopulta sillä ehdolla et jos sieltä hirviökissa tulee niin se lähtee tarvittaessa sitten uuteen kotiin. Kuinka siinä sitten lopulta kävikään kun tuo pieni, suloinen ja pörröinen kissanpentu meille tuli, minä olin sulaa vahaa. Kissa sai nimekseen Kissa ja miten mainio kissa olikaan, koiran elkein seurallinen, ystävällinen ja utelias kaveri. Heti alkuun Kissalla oli vatsavaivoja, se oli todella valikoiva ruokiensa suhteen. Muutama virhe tehtiin myös kissan kasvatuksessa, ei opetettu heti alkuun ettei pöydille saa hyppiä ja toisekseen päästettiin se ulos, joka lopulta näissä olosuhteissa ei onnistunutkaan. Lapsettomuusaikana sain myös purkaa kissaan tyhjän sylin tunnetta ja rehellisesti sanottuna lellin sekä hoivasin sitä, mutta koskaan en ole kissaa lapseksi sanonut enkä minä ole sen äiti. Kissa on kuitenkin eläin, lemmikki, mutta ei lapsen asemassa. Viime kesänä kaaoksen ja stressin keskellä Kissa muutti mieheni vanhempien luokse maalle, siellä saaden olla ulkona. Kissan vatsavaivat yltyivät tuolloin ja lopulta tilanne oli niin paha, että oli parhaaksi päästää se ikuisille laituimille kirmailemaan. Tähän voisin todeta, että kiroan suolisto-ongelmat alimpaan helvettiin, meidän elämässä ne ovat näytelleet niin isoa ja musertavaa osaa.
Lapseni kuoleman jälkeen olemme paljon viettäneet aikaa mieheni vanhempien luona, siellä on kaksi koiraa ja kissa. Eläimet ovat olleet yksi osa miksi vietämme siellä paljon aikaa, toinen on se rauha ja pois pääsy kotoa sekä normaalista arjesta. Erityisesti kissa on ollut minulle tärkeä, suorastaan puolipakolla välillä olen sen syliini ottanut ja välillä houkutellut herkuilla. Molemmat, minä sekä kissa, olemme itsekkäistä syistä nauttineet rapsutuksista. Saatan istua kissa sylissä pitkään, tekemättä yhtään mitään, suorastaan en raaski enkä halua päästää sitä pois ennen kuin se itse lähtee. Olemme mieheni kanssa välillä puhuneet, että josko otettaisiin kissa, terapiakissa tähän elämän tilanteeseen. Välillä ajatus on vahvasti ollut ottamisen kannalla, olenhan saanut todeta kuinka merkittävä vaikutus eläinten läsnäololla on. Välillä taas tuntuu ettei omat voimat riittäisi nyt mihinkään niin miten sitä jaksaisi kissaa hoitaa, sinällään kissa on kuitenkin helppo hoitoinen ja itsenäinen verrattuna koiraan.
Tässä taannoin asia oli taas enemmän mielessä, vahingossa törmäsin taas söpöön kissavideoon josta sain idea kurkistaa mikä tarjonta kissoista olisi tällä hetkellä. Olen aina pitänyt ihan maatiaskissoista enkä koskaan kovinkaan haaveillut mistään rotukissasta. Kuitenkin yksi rotu oli osunut silmään, Scottish fold/Scottish straight. Minua kiinnosti rodun ystävällisyys ja sosiaalisuus. Rotu on nimenomaan tarkoitettu sisäkissaksi, niistä on jalostettu kaikki aggressivisuus pois eivätkä ne pärjää toisia kissoja vastaan, ne eivät myöskään osaa varoa autoja. Eli täydellinen ystävällinen kaupunkikissa, ainut mikä rodussa mietyttää ettei ne kovin hyvin viihdy yksin ja mahdollisesti niillä pitäisi olla kissakaveri.
Mikäs sieltä sitten löytyikään selailessani ilmoituksia, 2 vuotias tyttö Scottish straight. Miehelleni löydöksestäni heti ilmoitin ja päädyttiin, että otetaan yhteyttä ilmoittajaa, sopivasti sattui olemaan samalta paikkakunnaltakin vielä. Tänään olemme sitten menossa katsomaan kyseistä kissaa ja kyselemään lisää, vielä ei olla varmaksi mitään päätetty. Uskon, että enemmän kertoo ja antaa kun näemme kissan. Silloin pääsee lähemmin tunteeseen onko varmasti meille se oikea kissa ja pystyn vielä kyselemään mieltä askaruttavia kysymyksiä. Katsotaan nyt tuleeko meille kissa, terapiakissa.
Meinasin nimittäin kirjoittaa eläimistä, kissoista lähinnä. Terapiaeläimiä käytetään monessa eritarkoituksessa kuten masennusta kärsivien, vanhusten, lasten ja vammaisten hyvinvointia edistämään. Taannoin tuli myös vastaa artikkeli missä koiraa käytettiin hammaslääkäripelkojen vähentämiseen. Eläimen läsnäolo voi vähentää yksinäisyyden tunnetta, luoda turvaa ja eläimen silittely vapauttaa mielihyvähormoneja. Olen nyt itse saanut kokea eläinten ahdistusta ja pahaamieltä vähentävän voiman.
Nuorena olin henkeen ja vereen koiraihminen, vihasin ja pelkäsin jopa kissoja. Minulla oli mielikuva tarraavista pitkäkynsisistä mirreistä jotka eivät välitä ihmisistä eivätkä kaipaa mitään huomiota tai hellyyttä. Kun vuosia sitten mieheni haaveili meille kissaa ja minä vihasin ajatusta, mutta pehmenin sille lopulta sillä ehdolla et jos sieltä hirviökissa tulee niin se lähtee tarvittaessa sitten uuteen kotiin. Kuinka siinä sitten lopulta kävikään kun tuo pieni, suloinen ja pörröinen kissanpentu meille tuli, minä olin sulaa vahaa. Kissa sai nimekseen Kissa ja miten mainio kissa olikaan, koiran elkein seurallinen, ystävällinen ja utelias kaveri. Heti alkuun Kissalla oli vatsavaivoja, se oli todella valikoiva ruokiensa suhteen. Muutama virhe tehtiin myös kissan kasvatuksessa, ei opetettu heti alkuun ettei pöydille saa hyppiä ja toisekseen päästettiin se ulos, joka lopulta näissä olosuhteissa ei onnistunutkaan. Lapsettomuusaikana sain myös purkaa kissaan tyhjän sylin tunnetta ja rehellisesti sanottuna lellin sekä hoivasin sitä, mutta koskaan en ole kissaa lapseksi sanonut enkä minä ole sen äiti. Kissa on kuitenkin eläin, lemmikki, mutta ei lapsen asemassa. Viime kesänä kaaoksen ja stressin keskellä Kissa muutti mieheni vanhempien luokse maalle, siellä saaden olla ulkona. Kissan vatsavaivat yltyivät tuolloin ja lopulta tilanne oli niin paha, että oli parhaaksi päästää se ikuisille laituimille kirmailemaan. Tähän voisin todeta, että kiroan suolisto-ongelmat alimpaan helvettiin, meidän elämässä ne ovat näytelleet niin isoa ja musertavaa osaa.
Lapseni kuoleman jälkeen olemme paljon viettäneet aikaa mieheni vanhempien luona, siellä on kaksi koiraa ja kissa. Eläimet ovat olleet yksi osa miksi vietämme siellä paljon aikaa, toinen on se rauha ja pois pääsy kotoa sekä normaalista arjesta. Erityisesti kissa on ollut minulle tärkeä, suorastaan puolipakolla välillä olen sen syliini ottanut ja välillä houkutellut herkuilla. Molemmat, minä sekä kissa, olemme itsekkäistä syistä nauttineet rapsutuksista. Saatan istua kissa sylissä pitkään, tekemättä yhtään mitään, suorastaan en raaski enkä halua päästää sitä pois ennen kuin se itse lähtee. Olemme mieheni kanssa välillä puhuneet, että josko otettaisiin kissa, terapiakissa tähän elämän tilanteeseen. Välillä ajatus on vahvasti ollut ottamisen kannalla, olenhan saanut todeta kuinka merkittävä vaikutus eläinten läsnäololla on. Välillä taas tuntuu ettei omat voimat riittäisi nyt mihinkään niin miten sitä jaksaisi kissaa hoitaa, sinällään kissa on kuitenkin helppo hoitoinen ja itsenäinen verrattuna koiraan.
Tässä taannoin asia oli taas enemmän mielessä, vahingossa törmäsin taas söpöön kissavideoon josta sain idea kurkistaa mikä tarjonta kissoista olisi tällä hetkellä. Olen aina pitänyt ihan maatiaskissoista enkä koskaan kovinkaan haaveillut mistään rotukissasta. Kuitenkin yksi rotu oli osunut silmään, Scottish fold/Scottish straight. Minua kiinnosti rodun ystävällisyys ja sosiaalisuus. Rotu on nimenomaan tarkoitettu sisäkissaksi, niistä on jalostettu kaikki aggressivisuus pois eivätkä ne pärjää toisia kissoja vastaan, ne eivät myöskään osaa varoa autoja. Eli täydellinen ystävällinen kaupunkikissa, ainut mikä rodussa mietyttää ettei ne kovin hyvin viihdy yksin ja mahdollisesti niillä pitäisi olla kissakaveri.
Mikäs sieltä sitten löytyikään selailessani ilmoituksia, 2 vuotias tyttö Scottish straight. Miehelleni löydöksestäni heti ilmoitin ja päädyttiin, että otetaan yhteyttä ilmoittajaa, sopivasti sattui olemaan samalta paikkakunnaltakin vielä. Tänään olemme sitten menossa katsomaan kyseistä kissaa ja kyselemään lisää, vielä ei olla varmaksi mitään päätetty. Uskon, että enemmän kertoo ja antaa kun näemme kissan. Silloin pääsee lähemmin tunteeseen onko varmasti meille se oikea kissa ja pystyn vielä kyselemään mieltä askaruttavia kysymyksiä. Katsotaan nyt tuleeko meille kissa, terapiakissa.
Kommentit
Lähetä kommentti